Oppitunteja pidimme H1-harjoittelussa muun muassa varhaiskantaisista uskonnoista, joissa käytimme tarot-kortteja varhaiskantaisten uskontojen henkilöistä.
maanantai 4. toukokuuta 2020
AMMATILLISEN KASVUN POLKU, ORIENTOIVA HARJOITTELU (H1)
Menin H1-harjoitteluun vuonna 2018 melko jännittyneenä, sillä minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta opettamisesta, sijaistamisesta tai avustajana olemisesta. H1-harjoittelussa painotettiin erityisesti tieto- ja viestintätekniikkaan liittyviä taitoja. Pääsimme myös ensimmäisessä harjoittelussa kokeilemaan 75min oppituntien pitämistä yhteisopettajuuden avulla. Yhteisopettajuus oli kiinnostavaa ja minulle aivan uutta. Tällä hetkellä koen, että myös yhteisopettajuus sujuu minulta ja sitä olisikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan tulevissa työtehtävissä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti