Esimerkki diasta H2-harjoittelussa |
Osaan ottaa huomioon jokaisen oppilaan myös yksilönä, mikä on ehdottomasti yksi vahvuuksistani. Koen, että koulutukseni teologian, psykologian ja opettajan pedagogisten opintojen alalla antaa tähän minulle erityisen vahvuuden. Olen kiinnostunut jokaisesta ihmisestä yksilönä ja olen myös reilu kaikkia kohtaan. Usein sanotaan, että ihmisellä on ikään kuin useampi rooli elämässä, joista yksi liittyy vapaa-aikaan ja yksi työhön. Omalla kohdallani roolini ja persoonani opettajana heijastaa täysin myös omaa, oikeaa persoonaani, ja olenkin usein saanut ohjaajiltani sekä oppilailtani/opiskelijoiltani kommentteja siitä, että oppituntini ovat "hyvän mielen tunteja" ja olen aina pirteä sekä iloinen oppitunneilla.
Osaan linkittää opetettavat asiat aina tähän päivään ja ajankohtaisiin aiheisiin. Tällä hetkellä opetuksessani korostuvat erilaiset tunnetaidot ja itsetuntoon ja motivaation kehittämiseen liittyvät taidot. H3-harjoittelussa vuonna 2020 käsittelimme sosiaalipsykologian tunnilla koronavirus-tilannetta sosiaalipsykologian näkökulmasta ajankohtaisen artikkelin valossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti